Musiikki on äiti.

Vuoden viimeinen keikkani oli viime lauantaina Likan kanssa. Pikkujoulukausi on aina työntäyteistä ja vilkasta aikaa, kun suomalaiset etsivät keinoja pysyä pirteinä näinä synkkinä kuukausina. Varsinkin tänä vuonna on varmasti juhlia juhlittu olan takaa, kun ei ole toivoakaan reippailusta lumihangessa. Vuoden viimeiset kuukaudet teen usein siis tiiviisti töitä bändeissä.

Bändi on työyhteisönä outo. Otan esimerkiksi bändeistäni Likan, sillä sen jäsenien kanssa olen viettänyt elämästäni eniten aikaa ja olen kokenut joskus suuria hankaluuksia hahmottaa meidän keskinäisiä suhteitamme.

Likat ovat työtovereitani, mutta jotenkin työtoveruus on liian pinnallista. Työtoverit eivät tiedä toistensa salaisuuksia, välit ovat usein hauskat mutta harvemmin kovin syvälliset. Meillä ei myöskään ole pomoa, joten kukaan ei laita meitä samalle viivalle. Hierarkiamme on omamme.

Likat tuntevat minut läpikotaisin. Voin uskoutua heille kaikessa ja luottamus on luja, joten he ovat ystäviäni, mutta kuitenkaan en juurikaan tapaa heitä vapaa-ajallani. Myöskään en voi väittää olevani kaikkien kanssa täysin samalla aaltopituudella.

Paras määritelmä, jonka olen pystynyt työyhteisöllemme keksimään on perhe. Kukin on jo muuttanut kotoa maailmalle ja elää tahollaan omaa elämäänsä. Ketään heistä en ole saanut valita, mutta jokaista heistä rakastan yhtäläisesti ja vaikken aina ymmärtäisi heidän ratkaisujaan, niin hyväksyn heidät sellaisina kuin ovat. Bändiläisten tärkeysjärjestykseen paneminen on yhtä mahdotonta kuin perheenjäsenten järjestäminen. Toisen sisaruksen kanssa tulee ehkä vähän paremmin juttuun kuin toisen, mutta molemmat ovat yhtäläisen tärkeitä.

Olen siis silläkin tapaa onnekas, että minulla on monta perhettä. Tämä määritelmä ei siis päde vain Likkaan vaan kaikkiin bändeihini. Hetki sitten keskustelin erään "perheenjäsenen" kanssa siitä, mikä bändi on minulle tärkein. Toki omaa projektiani teen omilla ehdoillani, joka on epäsosiaalisuutensa vuoksi helppoa ja stressitöntä (mietin aina muiden tunteita, omalla levyllä olen vastuussa vain itsestäni), mutta sen jälkeen muita en voi laittaa tärkeysjärjestykseen. Kaikki bändiläiset ovat minulle niin rakkaita, etten pystyisi nostamaan ketään ylitse muiden. Ja onneksi ei tarvitsekaan. Suureen sukuun mahtuu monenlaista.

Siis hyvää joulua, rakkaat siskot ja veljet:

Pali, Marja, Laura, Arja, Kalle, Salkku, Vikke, Onni, Jore, Aleksi, Arska, Jaska, ulkomaan serkku Juise, Tomi, Jari ja Pauli. Ja kaikki sijaislapset, joita on liian monta lueteltavaksi. Kyllä minun on hyvä teidän kanssa.