Bloggaamisen vaatimukset

Blogin kirjoittaminen vaatii muutamaa asiaa ihmiseltä. Oleellisinta on tietotekniikka. Sen lisäksi vaaditaan kirjoitustaitoa, ideaa ja aikaa. Vähemmälläkin pärjää, jos yksi on muita vahvempi. Ilman ideaa voi tulla toimeen, jos on loputtomasti aikaa miettiä kirjoittamisen aiheita ja taito kirjoittaa kiinnostavaa tekstiä tyhjästä. Ilman aikaa selviää hyvinkin, jos on hurjan hyvä idea. Silloin kirjoittaminen tapahtuu hujauksessa. Jos ei ole kirjoitustaitoa, on ideaa siinä, että pyytää kirjoitusapua. Ja sehän onkin nyt ajankohtainen aihe, kun tänään vietetään lukutaidottomuuspäivää.

Kuitenkin kokemuksen syvällä rintaäänellä annan kiireisen kirjoittajan neuvon: Älä kaada aamukahveja tietokoneeseen. Blogin kirjoittaminen ilman tietotekniikkaa on mahdotonta.

Lukutaito-kampanja: Kirjoita lukukelvoton FB-päivitys.

Onko tämä nyt hyvää?

Hyvät ihmiset, päättäkää itse mistä pidätte.

Aivan liian usein saan lukea lehdistä, kuinka joku levy on kyllä hyvä, muttei oikein sovi mihinkään genreen. Viimeisimmässä Nyt-liitteessä oli Lapkon haastattelu oikein otsikoitu, että: "Liian vaikeaa radioon" (HS Nyt 19/2012). Edellisen Nyt-liitteen pop-esseen aihe oli se, että saako Coldplaystä nykyään tykätä, vai ei? Rakkaat. Te saatte ihan itse päättää mistä tykkätte ja mistä ette. Älkää antako radiokanaville valtaa päättää musiikin "vaikeusasteita" puolestanne. Ottakaa musiikki itseenne rehellisinä ja avoimina. Musiikin ymmärtäminen ei ole musikaalisille tai himoharrastajille varattu taito. Älkää aliarvioiko omien tunteittenne merkitystä. Lopulta ei ole väliä sillä onko levyn tuottanut Brian Eno, tai onko musiikki kolmimuunteista tai modaalista. Musiikin ydin ei ole sen rakenteissa, tai teoriassa. Sillä on väliä mikä koskettaa. En osaisi kasvattaa orkideoita, mutta osaan silti nauttia niiden kauneudesta.

Jos ei olisi tällaisia Lapkon kaltaisia genrerajojen rikkojia, musiikki ei koskaan kehittyisi yhtään mihinkään. Minä pidän musiikista joka soundaa hyvälle, tai jossa on hyvät lyriikat, joku toinen pitää musiikista, jonka basso tuntuu ytimissä, kolmannen mielestä musa on parhaimmillaan, kun korvista vuotaa vähän verta. Se on hyvä ja oikein ja sitä meidän kulttuuri-ihmisten pitäisi tukea ja ruokkia.

Niin sanoakseni "tavalliselle" popmusalle on myös oma paikkansa, mutta se ei saisi yksinvaltiaana hallita markkinoita. En jaksaisi päivästä toiseen syödä hernekeittoa. Välillä on saatava jotain kunnon pureskeltavaa, kuten jälkiuunileipää tai porkkanaa. Kyllä se soppakin sitten taas maistuu. Joskus yllättävänkin hyvälle!

Kun nouseva tähti Julia Marcell tuli keikalle Helsinkiin, suomalaiset radiokanavat eivät suostuneet soittamaan hänen musiikkiansa, koska hän ei ollut täällä entuudestaan tuttu. Missä niihin uusiin artisteihin sitten pitäisi tutustua jos ei radiossa? Radiokanavien tekijät ovat niin jumissa soittolistoissaan, että ovat unohtaneet merkityksensä musiikkivaikuttajina. Kyse on kuitenkin sitten taas rahasta tai sen puutteesta.

Kuluttajat, kuluttakaa omien mieltymystenne mukaan. Vaatikaa monipuolisuutta. Meitä on niin moneen lähtöön, etten suostu uskomaan, että kaikki halutaan muka kuunnella samoja biisejä.

Suosittelen Julia Marcellia! Ehkä tykkäät, ehkä et, mutta päätä itse!

http://www.juliamarcell.com/

Vinyylin rahinaa

Olen viimeaikoina törmännyt useaan otteeseen keskusteluun siitä, että kannattaako vinyyliä kuunnella tai teettää nykyaikana? Koulukuntia on muodostunut tämänkin aiheen ympärille, kuin piuhankerimistyylejä konsanaan. Henkilökohtaisesti en ymmärrä minkä ihmeen takia usein asetetaan vastakkain cd ja vinyyli, kun ne ovat tyystin toisistaan erilliset asiat ja palvelevat aivan eri tarkoitusta. Cd on hyvälaatuinen ja ihan hyvin toimiva formaatti, jota pystyy pyörittämään lähes missä tahansa nykyaikaisessa koneessa autosta herätyskelloon, ja vinyylin tehtävä taas on luoda aivan erityinen tunnelma. Toki DJ:t on ammattikunta, jolla on vinyylille ihan omat tarpeensa, mutta näin tavalliselle kuluttajalle (tai ainakin minulle) vinyyliin liittyy nostalgiaa ja tunnetta.

On aivan ihanaa nostaa soittimen kansi ylös, kaataa pahvikuoren sisältä löytyneestä paperitaskusta iso musta levy keskisormen ja kämmenen väliin ja laskea se huolellisesti paikoilleen, etteivät sormenjäljet sotke pintaa tai mikään naarmuta sitä.  On ihan parasta nostaa neula ilmaan ja kuunnella kuinka koneisto hurahtaa pyörimään ja suurella tarkkuudella laskea hellästi neula vinyylin reunalle ja kuulla sen ensimmäiset risahdukset.  Vaikka vinyyli olisi uusi niin siihen liittyy vanhanaikainen tapa omaisuuden huolelliseen huolenpitoon. Vinyylin kuunteluun liittyy sellaista hellyyttä ja hoivaa, mitä ei nykypäivän kertakäyttömaailmassa enää kovin usein näe. Vinyylin ritinästä tulee mieleen verrata sitä takkatuleen. Sähkölämmitys on toki tehokkaampi. Se lämmittää juuri halutun lämpötilan nopeasti ja tehokkaasti, kun taas takkatulen äärellä on ihanaa istuskella, vajota mietteisiin ja antaa villasukkien mennä pohjasta kiharalle.

Tottakai olen miksaajana laadukkaan äänen kannalla. Toivon, että ihmiset tietäisivät mikä ero on mp3:n ja pakkaamattoman äänen välillä. Toivon, että he ymmärtäisivät ja arvostaisivat sitä, että miksaaja haluaa heidän kuulevan kaikki vivahteet mitä hän on työssään tehnyt. Aivan kuten taiteilija, joka toivoo ihmisten näkevän alkuperäisen taulun, eikä vain postikorttia siitä. Mutta on se niinkin, että laatu ei aina tarkoita mahdollisimman korkeita näytteenottotaajuuksia tai hienointa äänentoistoa. Musiikki vetoaa tunteisiin ja joskus niitä herättää paremmin kohina ja rohina.

Miksaaja, äänenkääntäjä

Hyvien muusikoiden suusta kuulee usein lauseen: "soundin pitää tulla bändistä" Sillä tarkoitetaan sitä, että bändin pitää kuulostaa hyvältä ja olla hyvässä balanssissa akustisesti ilman äänentoistoa. Ei pitäisi tarvita miksaajaa laittamaan bändiä balanssiin. Totta kyllä, siitä erottaa taitavan ja yhtenäisen bändin. Mutta se bändi, jos mikä tarvitsee arvoisensa miksaajan!

Jos vaikka bändi onkin hirveän hyvin balanssissa, niin huonolla miksauksella sen saa kyllä pilattua. Huono miksaaja korostaa vääriä taajuuksia, ei ota huomioon instrumenttien ominaissoundeja tai tilaa jossa soitetaan, ei oikein tiedä mitä tekee, tai esimerkiksi on liian varovainen äänenpaineen suhteen tai vielä useammin luukuttaa liian lujaa. Hyvä miksaaja toistaa hyvän kuuloisen bändin kaiuttimille tai levylle sellaisenaan, ja se ei todellakaan ole itsestäänselvyys tai niin sanoakseni pala kakkua. Miksaajalla on monta muuttujaa omien taitojen ja korvien lisäksi. On mikkien kunto ja soundi, mikserin ja efektien laatu, tilan seisovat aallot ja riehuvat kaiut yms. Jos kamat ja miksaaja ovat kunnolliset, ne voivat tuoda paljon lisää hyvää bändin soundiin!

Miksaajaa voisi verrata kirjan kääntäjään. Kukaan ei jaksa lukea kirjaa, jolla on huono suomennos, sen sijaan hyvä suomennos vangitsee kirjan tunnelman ja parhaimmillaan jopa parantaa kirjan laatua. Minun pitäisi se suomentajan tyttärenä tietää. Olen ikään kuin musiikin kääntäjä ja siinä mielessä samalla polulla.

Hyviä uutisia!

Kirjoitin viimeksi jännittämisestä. Se johtuu siitä, että elämässäni tapahtuu hyvin jännittäviä asioita. Olen tehnyt esimerkiksi tarjouksia erinäisitä töistä ja sitten jännitän, että kuinka niiden kanssa mahtaa käydä. Lisäksi etsin levy-yhtiötä, lähettelen demoja ja jännitän, jos vaikka joku levy-yhtiö vastaisi minulle. Lossi T. & Juoksut tekee myös ekaa levyään ja sen porukan menestystä jännitän yhtälailla. Tai niin luulin.


Istuin tänään bussissa kun puhelin soi. Kuulin heti äänestä, että nyt on hyviä uutisia tulossa ja niin olikin. Ei, en saanut levytyssopimusta, eikä tarjoukseni ollut mennyt läpi, vaan erään pitkään sairaana olleen ystäväni tla oli kääntynyt parempaan suuntaan ja hän pääsisi vihdoin sairaalasta. Tuntui todellakin siltä, kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltäni. Unohdin heti kaiken maailman stressin ja hermoilun levy-yhtiöistä ja tarjouksista. Muistin taas vaihteeksi mikä elämässä on tärkeää.

Jännittämisestä

Meidän ihka ensimmäinen tyttöbändi Raidattomat tiikerit oli opetellut laulun. Paul Ankan Dianan. Minulla oli kitarasoolokin siinä. Olimme treenanneet laulajan isoveljen ohjauksessa Koivukylän nutalla ja vihdoin oli saapunut se hetki. Ensimmäinen keikka nutan limudisessä ja ensimmäinen kosketus keikkajännitykseen. Huimasi, pää oli hutero ja vatsassa oli hirveä hulina. Ei mitään pikkasen sitruunaperhosia vatsan pohjalla, vaan yökköjä! Isoja, karvaisia ja kömpelöitä yöperhosia vatsa täynnä. Voin niin pahoin, että yrjösin portaikkoon matkalla vessaan. Joku aikuinen jäi siivoamaan jälkiäni, kun juoksin soittamaan. Itse keikasta minulla ei ole mitään muistikuvaa, mutta jännittäminen kaivertui mieleeni pysyvästi.

Viisi vuotta keikkailua seuraavan tyttöbändin kanssa on hionut pahimman jännittämisen minusta pois. Nykyään jännitän hysteerisesti vain omia keikkojani, mutta osaan jo purkaa haukotellen. Enää ei tarvitse oksentaa.

Sanotaan, että jännittäminen kuuluu esiintymiseen ja, että jos ei jännitä, niin ei vedä hyvää keikkaa. Puppua, sanon minä. Se on vain sellainen tarina, joka helpottaa jännittämisen sietämistä. Nimittäin sietämistä siinä on. Se on ihan hirveää. Minussa se saa aikaan vain sen, etten pysty ajattelemaan järkevästi. Mokailen ja puhun höpöjä. Kunhan vähän rauhoitun, niin olen taas kotonani ja oma itseni lavalla. Kyllästynyt muusikko on toki kamalinta, mitä lavalla voi nähdä, mutta kyllä adrenaliinia saa muustakin kuin jännittämisestä.

Vaikka pakko myöntää, että nyt kun Likalle on pitkästä aikaa tulossa oikeasti aika jännä keikka, niin se kyllä piristää kummasti ilmapiiriä. Ehkä siinä jännittämisessä on jotakin sitten kuitenkin, mutta en myönnä.

Boottaa eka

Minulla on motto. Boottaa eka.

Kun aloitin toimimisen tekniikan parissa tein niin kuin muutkin, joille asia on uusi ja jännittävä. Kysyin koko ajan apua. "Apuva, nyt tää tekee jotain, mikä tälle tuli, ääää, missä puhelinnumero tekniseen tukeen?! Ope! Mitä mä tein? Mitä mä teen?!" (Lähes) poikkeuksetta sain kuullakseni vastakysymyksen: "Joko boottasit koneen?"  No nyt olen oppinut ja huomannut sen olevan oivallinen ohjenuora myös muuhun elämään.

Jos huolet ja stressi painaa eikä pääkoppa oikein tunnu toimivan täysillä, niin boottaa. Enkä nyt tarkoita mitään nollauskännejä. Tietokonekaan ei siitä muutu paremmaksi, että syöttää siihen viruksen, jota sitten parantelee seuraavana päivänä virustorjunnan eli Beroccalonkeron avulla. Se mikä auttaa on uni. Tauko ja hiljentyminen. Ennen kuin menet lopullisesti sekaisin kokeile bootata. (Lähes) poikkeuksetta sillä se korjaantuu.